lauantai 19. marraskuuta 2011

Olivian yksiö - Olivia's Studio (osa 2)

Oletko koskaan haaveillut sisustavasi asunnon jollekin aivan muulle kuin itsellesi? No minä ehkä en. Mutta nyt minulla on tilaisuus toteuttaa tämä jonkun muun haave ja aion näyttää teille, kuinka pahasti se voi mennä pieleen! ;D 

Sisustussuunnittelijan on näytettävä hyvältä ja soinnuttava sisustukseen. Kuva Pinterest.

Sulateltuani inspiraatiokuviani aloin pohtia mitä kaikkea hyvin varustellussa asunnossa tarvitaankaan. Listasta tuli järkyttävän pitkä - eihän kukaan ihminen voi tarvita niin paljon kaikkea! Niinpä luovuin raskain mielin paikasta ponille, kiipeilyseinästä, hissistä ja lentolupakirjasta, ja päätin keskittyä olennaiseen - etenkin kun tuo viimeinen olisi vienyt aivan liikaa tilaa pienessä yksiössä :(

Vaihe 2: Kalusteiden valinta

Siispä asiaan! Koska budjetti on rajallinen, minun on pakko hyödyntää jo olemassa olevaa kalustusta mahdollisimman paljon. Ne eivät aivan edusta tyylin viimeisimpiä virtauksia (ehem, eivät edes toiseksi viimeisiä), mutta asiakas on ne kuitenkin hyväksynyt - totta puhuen, mitä muutakaan hän olisi voinut ;D Ei kai hyväkäytöksinen ihminen voi sanoa, että sori, ihan hirvee toi sun vanha sohvas... ;)


Kalut kuitenkin sointuvat yksiön valkoisiin pintoihin ja vaaleaan puuhun, jota löytyy mm. listoista, keittiön kaapeista ja tasoista sekä vanhoista ovista, joten näillä nyt mennään! 

Valkoiset seinät, vaalea lattia ja vaaleaa (ovissa hieman kellertävää) puuta. Pinnoille ei siis tehdä mitään, koska ovat edelleen täysin uuden veroiset (peruskorjattu vuosi sitten).


Edellä kuvattujen kalusteiden lisäksi meiltä löytyy lähes uusi runkopatjasänky, johon ostetaan uusi petauspatja (ei kumpikaan noista ylläolevassa kuvassa näkyvistä sängyistä), pikkuruinen sivupöytä sohvan ja nojatuolin yhteyteen, sekä kompakti koivuinen ruokapöytä tuoleineen (ruokapöydästä pitäisi löytyä kuva...)

Pahoittelen kuvan ruusuista sävyä sekä siinä olevaa muuta sälää, nyt on siis kyse pöydästä... Sen kaarevan jatko-osan saa helposti pois, jolloin se riittää kahdelle, mutta jatko-osan kanssa ruokkii jopa neljä henkeä! Nämä tuolit eivät tule yksiöön :)

Huonekaluja ei siis juurikaan tarvitse hankkia, vaan näillä pärjännee. Ainoastaan työpöydän tuoli on metsästettävä jostain (ja ne ovatkin aina tosi rumia...). Jos jollain on antaa vinkkiä edullisesta ja vähemmän rumasta työtuolista, niin otan kiitollisna vastaan :)

Seinille ajattelin laittaa vain tuon yhden Arabian julisteen kehystettynä mustilla tai valkoisilla kehyksillä - sen on tarkoitus rytmittää koko asunnon tunnelmaa sävyillään ja tyylillään:

Tapio Wirkkalan Arabia-juliste on ajaton ja toimii sisustuksen kiintopisteenä

Eli valkoista, mustaa, ruskeaa/beigeä ja harmaata eleettömästi, mutta samalla vahvasti. Hieman sinistä tai vihreää voi lisätä mukaan esim. viherkasvilla, tekstiileillä ja astioilla :)

Tästä jatkamma siis!

13 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Näyttää kivalta! Tulee sellainen deko/gloriankotimainen fiilis. :)

Olivia kirjoitti...

Oi vau, kiitos Miia! :) Kyllä ne varmaan kohta molemmista lehdistä ottavat yhteyttä ;D

Meän Satu kirjoitti...

Nuohan on tosi hyvät kalusteet tuonne! Neutraalit, johon vuokralainen/asukas voi lisätä tarvittaessa sitte omanmakusia ja lempivärisiä tekstiilejä esim. vilttejä ja tyynyjä ja laittaa omanmakuset verhot ja päiväpeiton ja vuodevaatteet jne :) Siis jos ei jo kuulu vuokrasopimukseen :) Tekstiileillähän saa itte vuokralainen sitte lisättyä ommaa makua ja ommaa lempiväriä lissää jos tarvii ja omilla esineillä seinille tai pöyville jne :)

Hyvän kodin oot teheny vuokralaista varten ko neutraalit kalusteet joihin voi itte asukas esim. lisätä lempiväriä ja lempitekstiilejä sitte :)

Kirppareilta esim. SPR tai jostaki muusta ja kierrätyskeskuksesta löytyy joskus kivoja edullisia tuoleja esim. puutuoleja joita voi sitte ite tuunata jos jaksaa ja tarvii :) Tarviikohan vuokralainen vielä seinähyllyjä tai jotaki edullista hyllykköä, johon voi laittaa vielä omia tavaroita koristeeksi tai koulukirjoja jne :) Säilytystilahan on aina tarpeen :) Vai tuoko vuokralainen sitte joitaki omia kalusteita mukana lissää vai oliko täysin kalustettu.

Ja vuokralainenhan voi sitte järjestää huonekalujaki miten haluaa että tuntee olonsa kotosaksi :) Mie ainaki tykkään kotonaki vaihtaa järjestystä meleko ussein :D

Tosi kivat kalusteet on teillä jo valamiina :) Oho! Tulipa pitkä jaaritus :D Ihan niinku mieki siellä jo sisustelisin tuota yksiötä, hyvä etten jo kato pohjapiirroksesta mihin minkäki voi laittaa ja miten vaihtaa halutessa järjestystä :D :D

Vitsi mikä ihana homma sulla :D Mie niiiin rakastan sisustamista ja suunnittelua että siksi ihana homma sulla siellä menossa :D

Mukavaa sunnuntaita ja suunnittelua :)

Meän Satu kirjoitti...

Jäipä laittamatta vielä että Innolla jään oottelleen ko sie saat tuon kodin valamiiksi ja esittelet sen sitte meille :)

Olivia kirjoitti...

Kiitos, Satu, piiitkästä kommentista ;) Kivaa, että sinäkin olet tästä innostunut, olisikin hauska nähdä millainen asunnosta tulisi sinun käsissäsi - tai kaikkien muidenkin lukijoiden sisustamana! Hmmm, mitenköhön sellaisen pystyisi toteuttamaan...

Tarkoitus siis on, että minä sisustan koko asunnon ihan perustekstiilejä myöten valmiiksi - toki asukas saa sitten vaihtaa ne halutessaan ihan omaa makua vastaavaksi, mutta periaatteessa matot, verhot, sängynpeitto, lakanat ja pyyhkeet kuuluvat sopimukseen.

Eli aika vaikeaa, kun ei ihmistä tunne sen enempää... Mutta pakko nyt vaan katsoa mitä omista kaapeista löytyy ja mikä sointuu yhteen, ja täydentää sitten kaupan valikoimalla jos jotain ei löydy.

Tuo hyllyjuttu on minullakin mielessä... Kovasti haluaisin String-hyllyn työpöydän yläpuolelle (jotta saisin sen sitten tulevaisuudessa itselleni makuuhuoneeseen, hahaa!), mutta budjettiin se ei kyllä mahdu... Täytyy nyt katsoa mikä on rahatilanteeni joulun jälkeen, jos vaikka voisin siihen panostaa noin niin kuin muka itseäni varten :)

Tuon valkoisen matalan kaapin sisälle mahtuu kyllä mappeja ja kirjoja jonkin verran, ja jatkoksi siihen voi lisätä laatikollisen pikkulipaston, joka on meillä nyt vierashuoneessa yöpöytänä... Ja sisustustahan voi sitten fiksata, kun asukas on muuttanut, jos tuntuu siltä että jotain puuttuu tai jotain on liikaa :)

Meän Satu kirjoitti...

No sitte :) Jos kaikki kuuluu vuokrasopimukseen :) Sehän on kiva ko tekstiilikki kuuluu, ei tarvi siis vuokralaisen alakaa raahaan ja osteleen mittään ko kaikki on valamiina :) Onnekas vuokralainen teillä :) ja ko sie vielä paneuvut ja käytät aikaa nuin hyvin kaikkeen mitä sinne tullee :) Tuskin voi olla tykkäämättä tuosta kodista ko kattelee jo tuota huonekalukollaasiaki :) Sie oot hyvä vuokraemäntä, huolehtiva ja mukava :)

Jos mie sisustasin tuon, mie joutusin ostaan melekein kaiken kaupasta ko ei olis ylimääräsiä mittään, tai sitte en raskis antaa (pihi,ittekäs!?) :D Ihan samalailla hommaisin neutraalit kalusteet niinku sieki valinnu jne :)

Voi että, monella opiskelijalla ei oo nuin hienoja kalusteita ja keittiötavaroita ym mitä teän onnekkaalla vuokralaisella :) Ihana vuokraemäntä sie :)

"Olivia saa Stringin joulun jäläkeen! Olivia saa Stringin joulun jäläkeen!" *hokkee mantraa että sie saisit sen :D

Meän Satu kirjoitti...

*

Jäi edellisen kommentin lopusta viiminen tähti pois :D :D

Olivia kirjoitti...

Kiitos, kiitos, Satu, olipa kauniisti sanottu <3

Minäkin yhdyn tuohon String-rallatteluun :) Toivottavasti en sitten saa jotain string-housuja... ;D

Uteliaana kyllä itsekin odotan, millainen kokonaisuudesta tulee, kun melkein kaiken joutuu haalimaan omista varastoistaan... Etenkin, kun oma tyyli ei koskaan ole ollut sieltä pelkistetyimmästä päästä... Mutta mie yritän! :)

Meän Satu kirjoitti...

Hyvä sie! :D

Ei kaikkien kotien tarvikkaan olla pelkistettyjä :) Monet blogit jossa vierailen ei oo pelkistettyjä, osa on, ja ai että mie tykkään katella monelaisia sisustuksia :) Moderneja, pelkistettyjä, vaaleita, värikkäitä, maalaisromanttisia jne :)

Olivia kirjoitti...

Hyvä sie, Satu, kun jaksat olla niin positiivinen ja kannustava AINA ja KAIKKIEN blogeissa <3

On kyllä hienoa osata arvostaa monenmoista tyyliä ja kädenjälkeä :)

Meän Satu kirjoitti...

Voi sinua <3
Mie vain yksinkertasesti rakastan sisustamista :) ja minusta on niin ihana seurata näissä blogeissa ko kodin omistaja saa ommaan kottiin jotaki mitä esim. kauan haaveillu tai ihastunu johonki ja saa sen sitte hommattua ittelle tai itte tekkee jotaki tai tuunaa oman näköseksi tai laittaa/sisustaa/järjestää kotiaan oman näköseksi jne jne ja se onnistumisen ilo ja tekemisen ilo jne jne välittyy sitte meille lukijoillekki :)
Hmmm, osasinkohan mie kirjottaa silleen miten tarkotinki..

Olivia kirjoitti...

Satu, kyllä mie luulen, että sie osasit :) Ja se on kyllä totta, että blogeja lukiessa pääsee vähän kuin osalliseksi kaikista ihanista hankinnoista ja sisustusratkaisuista, mitä bloginpitäjä on tehnyt - voi kokea lähes sitä samaa iloa ja tyydytystä, jonka saisi, jos itse tekisi tai hankkisi vastaavia asioita :) Aika kätevää ja edullista, vai mitä? ;D

Meän Satu kirjoitti...

..ja varsinki edullista :D