Tunnustan!

Pilvitehtaamon Ti on nimennyt minut hauskaan Peikonlehtityttö-tunnustukseen! Kiitos, Ti!!! Tunnustuksen saaneen on kerrottava itsestään kahdeksan satunnaista asiaa, jonka jälkeen tunnustusta voi jakaa harkintansa mukaan eteenpäin :)

Siispä tässä minusta jotain, joka ei ehkä ole tullut aiemmin ilmi:

1. Ollessamme veljeni kanssa pieniä, sunnuntaiaamut alkoivat television lastenohjelmilla. Kultaisella 70-luvulla ne kestivät enimmillään ehkä tunnin verran, mikä oli tietysti aivan liian vähän. Niinpä jatkoimme omilla ohjelmillamme, eli näyttelimme vuorotellen toisillemme itse keksimiämme pätkiä.
Muistan, kuinka esitin veljelleni huikean tv-draaman nimeltään "Kekkosen suru". Se kesti varmaan tunnin, ja sen aikana olin vuoroin Sylvi Kekkonen arkussa ja tietysti itse Kekkonen itkemässä ja vääntelehtimässä Sylvin arkun äärellä. Veljeni istui kuuliaisesti sohvalla koko melodraamapykäykseni ajan, eikä ollut moksiskaan. Tosin hän seuraavana sunnuntaina toivoi, ettei enää tulisi sitä Kekkosta ;D

2. Olen aina ollut huono nukkumaan. Pienenä en millään saanut iltaisin unta, joten päätin laulaa itseni uneen. Jossain vaiheessa olin sitten laulanut kaikki mahdolliset laulut läpi, ja kappas kun olinkin edelleen hereillä.
Nokkelana tyttönä keksin aloittaa alusta, mutta tällä kertaa sanoittaisin laulut ruotsiksi! Ei se mitään, etten ruåtsia osannutkaan, kyllä ne kuulosti ihan tismalleen ruåtsilta. Jopa siinä määrin, että minun oli pakko nousta ylös ja kirjoittaa nerokkaat sanoitukset muistiin, olinhan oppinut ruåtsia ihan yhdessä yössä :)
Sitä vaan ihmettelen, että pikkuveljeni veteli sikeitä kerrossänkymme alasängyssä, kaiken tämän mökän keskellä...

3. Minulla on nimi-fiksaatio tai -fetissi. Nimet ovat kiehtovia ja erittäin tärkeitä. Pienenä halusin, että veljeni nimi olisi ollut Sebastian. Se olisi kuulemma kuulostanut hienolta, kun hammaslääkärissä kutsutaan Sebastian sisään.
Esiteini-iässä minulla oli kokonainen muistikirja kerättynä täyteen nimiä - jokaiselle aakkoselle oli kolme sivua: naisten nimet, miesten nimet ja sukunimet! Kirja oli korvaamaton romaaneja kirjoittaessani, sillä jokaisen uuden henkilöhahmon kohdalla makustelin nimiä pitkään ja hartaasti. Myös itselleen piti keksiä eri tilanteisiin nimet, mm. Lontoon matkalle lähtiessäni matkanimeni oli Kathy Guilmore :) Ja täällä blogissa olen Olivia!

4. Kirjoitin siis 11-13-vuotiaana erittäin varteenotettavia kirjallisia teoksia. Sain aikaiseksi 3 huippujännittävää salapoliisiromaania: Anna ja salaperäinen talo, Anna ja salakuljettajat, sekä Anna ja pimeyden varjo. Päähenkilön nimi oli Anna Lornbat, ja kirjojeni kannessa häntä esitti Eeva-lehdestä leikattu valokuvamalli...

Pikku tyttö -kirja syntyi 6-vuotiaana, muita sai odottaa vähän kauemmin...

Ja kuten voitte arvata, tuo sankarittaren nimi oli huolella valittu! Tosin isäni vähän ihmetteli tuota sukunimeä, että mistä olinkaan sen keksinyt. No tietysti Agatha Christien kirjasta Kymmenen pientä neekeripoikaa! Jostain syystä isää rupesi naurattamaan, ja vasta pari vuotta myöhemmin tajusin, että Christien kirjassa seikkailikin herra Lombard... Siis Lombard, sehän on ihan eri asia kuin Lornbat!!! Arvatkaa, olinko suunniltani ja kerrassaan häpeän täyttämä, mikä moka!!! :)

5. Minulla on Melt-Away-Your- ExBoyfriend-kynttilä. Pelkkä tieto sen olemassaolosta on tuottanut niin suurta mielihyvää ja lohtua, että minun ei ole tarvinnut koskaan käyttää sitä :) Eikä toivon mukaan tarvitsekaan... Kerrassaan loistokeksintö!

6. Lempiasentoni ja liikkeeni on arabesque. Siinä seistään yhdellä jalalla ja toinen jalka on ojennettu suorana taakse. Takana oleva jalka voi olla ilmassa tai maassa.

Arabeskit on vaan niin ihania, ne ovat aina sopineet vartalolleni :) Kaupan kassajonossa voisi ihan hyvin seistä arabeskissa. Ja bussipysäkillä. Tullitarkastuksessa. Työhaastattelussa olen joskus joutunutkin seisomaan arabeskin eri versioissa ;)


7. Pentti Siimes on hurmaava ja lutunen. Mies, jolla on sydän paikallaan. Tämä nyt vaan oli ihan pakko sanoa!

Pienenä asuimme Siimesten entisessä asunnossa. Muutimme siihen, kun olin 3-vuotias, ja muistan, kuinka käydessämme katsomassa asuntoa Pentti Siimes vei minut katsomaan akvaariota, joka oli vaatehuoneen hyllyllä. Itse Siimes taisi tehdä minuun suuremman vaikutuksen kuin akvaario, hän oli niin kovin ystävällinen ja jutteli minulle lempeällä äänellä.
Vaan niinpä tämäkin muisto riistettiin minulta eräänä päivänä karvaalla tavalla: Emme kuulemma koskaan tavanneet Siimeksiä, vaan asuntoa esitteli ilmeisesti Elina Pohjanpään veli. Asunto oli myöskin tyhjillään, eli koko akvaariota ei ollut mailla eikä halmeilla. :(((
Ei kyllä millään voi pitää paikkansa. Meillä oli varmaan Pentin kanssa joku oma audienssi. Varmalla oli. Sitä paitsi, Pentti tuli kerran kadulla minua vastaan ja katsahti minuun kovin ystävällisesti. Siis kovin. Eli meillä on selvästi sanaton yhteisymmärrys. Ja se alkoi ollessani 3-vuotias!


8. Lopuksi haluaisin ilmaista haluni olla hienostunut olematta hienosteleva... Ollapa Audrey Hepburn! <3

Ja tähän päätteeksi palan halusta kuulla avautumisia omanlaisilta ja teeskentelemättömiltä blogisteilta Outi-Hyypiöltä, Saralta, Ompulta, Lydeltä, Sudelta, Mustaltakissalta, Miialta ja Etanalta. Ei ole pakko jos ei halua eikä ennätä, ja saa kertoa vaikka vain yhdenkin jutun :)