perjantai 15. heinäkuuta 2011

Joulu keskellä kesää

Meillä saatiin vihdoin eteisporras valmiiksi! Töitä on hidastanut sade, sillä sahauspisteemme on nykyisin pihamaalla, ja viime päivinä on saatu sitä kauan kaivattua vettä :)

Nyt on listat ja kaikki!

Lisäksi yksi ilta tärvääntyi siihen, kun lähdimme ostamaan rimoja ja peitelistoja ja tulimme takaisin ilman niitä listoja :D Eikun takaisin, ja siinä suhaillessa aikaa kului niin paljon, että taas satoi...

Enää ei tarvitse hävetä ulko-oven ollessa auki ;)

Portaikko avartui tosi paljon nyt, kun lattia on tuollainen vaalea, samoin katto. Ukkokulta tosin jo sadattelee, että huono tuli, tuossa näkyy kaikki lika ;) Yritän sanoa hänelle, että ne ovat elämän jälkiä, mutta hän haluaisi kaiken olevan täydellistä...

Ovissakin on nyt listat - vielä vähän maalia, niin hyvä on!

Eikä tässä vielä kaikki - minä sain uuden puhelimen operaattoriltani ihan ilmaiseksi :) Tai eihän mikään ole ilmaista, vaan puhelin on kytketty 2 vuoden sopimukseen, mutta koska kaikki on pelannut tähän mennessä ihan hyvin, tartuimme molemmat tuohon täkyyn:

Minun puhelimeni tuli hopeana, vaikka onneksi tuo häivähtää vähän shamppanjaan!

Minä en kauheasti perusta kännyköiden hienouksista, ja onneksi tämä vaikuttaa aika perusluurilta ilman turhia kikkailuja. Mies otti saman sitten mustana.

Lahja-asioilla on oltu liikkeellä muutenkin. Sekä äidilläni ja isälläni on syntymäpäivät tulevana viikonloppuna, joten jotain pientä on pitänyt heille hankkia. Ajattelin, että jos äidilläni ei ole lautasliinalaatikkoa, niin ostan hänelle sitten ainakin korin, jossa niitä servettejä voi pitää:

Servetit rules!

Ukkokulta on sitten tehnyt isälle kalvosinnappeihin uuden kiven, kun vanha putosi ja hävisi:

Molemmat kivet ovat spektroliittia, vaikka toinen tässä näyttääkin erilaiselta kuin toinen

Viemme myös pari pulloa viiniä, joten eiköhän näillä eväillä vuodet vaihdu ihan mukavissa merkeissä!

Enkä tietenkään voinut palata tyhjin käsin ostoskierrokselta kotiin, vaan löysin Sokoksen alennusmyynnistä jotain kivaa meillekin:

Kattaustarpeita

Meille kotiutui uusi leipäkori ja siihen erivärisiä liinoja, joita voi vaihdella mielialan mukaan. Tämä kaikki on tuntunut ihan joululta, niin paljon olemme saaneet uutta kivaa parin päivän sisällä! Puhumattakaan antamisen ilosta :)

Ja antamisesta puheen ollen, vielä vinkkinä arvonta Kynnyksellä elämän -blogissa, sinne siis!

Ei kommentteja: