torstai 7. heinäkuuta 2011

Ovesta sisään, ovesta ulos

Uudet ulko-ovet meinasivat haukata kuningasosan remonttibudjetistamme. Tarvitsimme kolme ovea, joista kaksi molempien asuntojen pääsisäänkäynteihin ja yksi terassiovi meille tulevaan sisäänkäyntiin pihan puolelle.

Vanhan ulko-oven vasikkaa

Olisi ollut hienoa säilyttää vanhat ulko-ovet, mutta ne olivat niin säänpieksemät ja toimimattomat, että luovuimme ajatuksesta. Mutta miten löytää tyyliin sopivat uudet ovet, jotka olisivat myös huippukäytännölliset ja jotka sopisivat vanhojen ovien paikalle? Aukon suurentaminen alhaalta kun ei oikein ollut mahdollista...

Niinpä sitten kiertelimme raksamessuja ja jäimme turinoimaan hieman pitempään Tiivin edustajan kanssa. Tämä kehui, kuinka heillä hoidetaan oikeat mitat paikan päällä ja hoidetaan myös asennus. Kerroimme myös pihaoven tarpeestamme ja siitä, että sitä varten tulisi tehdä aukko rapattuun tiiliseinään. Mies vakuutti sen onnistuvan helposti ja edullisesti - heillä on myös työkalut moiseen, eli pelkästään jo työvälineiden vuokraus tulisi kalliimmaksi kuin työ heidän tekemänään. Kuulosti lupaavalta, joten sovimme, että paikallinen myyntiedustaja voisi ottaa meihin yhteyttä.

Pihan puolelle haluttiin ovi vanhan keittiön ikkunan kohdalle

Edustaja soitti heti seuraavalla viikolla ja tuli saman tien käymään. Mittaili ja aloitti sitten hurjat laskutoimitukset. Kynä suihki ja taskulaskin tanssi. Lopputulos kolmesta ovesta: 6 800 euroa. Nielaisimme. Koko remonttibudjettimme oli siinä vaiheessa arvioitu 30 000 euroksi, josta pelkät ovet kahmaisisivat yli viidenneksen. Lisäksi meidän pitäisi kuulemma tehdä pihaovelle aukko valmiiksi, sillä heillä ei ollut siihen tarvittavia työkaluja. Selvä, kiitos ja palaamme asiaan!

Okei, ulko-ovet, joissa on tuo vasikka mukana maksavat enemmän, mutta emme kuitenkaan valinneet mitään malliston kalleimmasta päästä ja haluamamme tummanharmaa värikin oli ihan valmisvärikartan mukainen. Nyt oli pakko kartoittaa muita mahdollisuuksia. Niinpä mittailimme vielä kertaalleen aukot ja totesimme, että luovumme siitä pahuksen lehmästä, kavennamme oviaukkoa ja etsimme ihan standardiovia rautakauppojen mallistosta. Ja niinhän siinä sitten kävi, että löysimme lopulta meitä miellyttävät ovet Starkilta ja teimme kaupat. Selvisimme vähän yli kahdella tonnilla ja mukaan tuli vielä tuuletusikkuna yksiön keittiöön!

Pihan puoleisen oven aukon tekeminen oli hikistä ja pölyistä hommaa - onneksi teimme aukon suurentaen jo valmiina olevaa ikkuna-aukkoa, joten pääsimme kuitenkin vähän helpommalla. Yksiön ovikin solahti paikoilleen yllättävän helposti, joten aloitimme saman tien vielä oman ovemmekin asennuksen.

Ensimmäinen ulko-ovi mahdutettu paikalleen!

Ilta alkoi vaihtua jo yöhön, mutta oma ovemme ei mahtunut paikoilleen. Aukko oli sittenkin liian matala. Nukkuisimmeko nyt ilman minkäänlaista ovea, suuri oviaukko ammottaen ja toivottaen kaikki tervetulleeksi meille? Yksi naapuruston kissoista oli jo muutenkin kiinnostunut vapautuvista markkinoista ja oli vieraillut useaan otteeseen työmaallamme, toisiko se nyt kaikki kaverinsakin tupareihin? Roudasimme vanhan oven karmeineen päivineen nojalleen oman oviaukkomme eteen ja painuimme pehkuihin. Täydestä meni, ei kutsumattomia vieraita.

Seuraavana päivänä alkoi sitten kivi/betoni/sementtipohjan armoton poraaminen ja rälläköinti, jotta omakin ovemme mahtuisi paikoilleen. Voimasanoja ei säästelty, mutta selvisimme lopulta voittajina. Taas oli päällimmäisenä mielessä, että paljon helpompaa olisi rakentaa kokonaan uutta kuin yrittää korjata vanhaa... Tuosta touhusta ei siis ehditty edes valokuvia ottamaan!

Meillä on tosiaan ovi!

Mutta ovet ovat osoittautuneet oikein hyviksi, ja kunhan kaikki saadaan ihan valmiiksi, sointuvat ne varmasti taloon ja ympäristöönkin ihan mainiosti!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienon värinen ovi! Ja suoralinjanen ilman mittään kikkailuja. Ja ihana tuo ikkunaki! :) Siisti perusovi :) Tai eihän tuo perusovi oo, koska siinä ikkunaki :) Ottasin :)

Meillä myös ulko-ovien uusinta eessä, 3kpl pitäs uusia..talo rakennettu -89 ja ovet alkuperäset, etuoviki on nyt semmonen TODELLA kaunis kirkkoholvimaisella kellertävällä ikkunaruuvutuksella (yök) oleva kasariovi :D

Todella edulliset kyllä oli nuo teän ovet! Meän oveksi täytys tulla tummanruskia ko talon puuosakki sen väriset ja ikkunapokakki on tummanruskiat :) Muuttu kyllä paljon meillä nuo ikkunapokatki ko ne huoltomaalattiin tänä kesänä peittävällä Vinha puunsuojalla :) kiiltääki ihan erilailla ko ennen, ihan ko ois uuet ikkunat talossa :)

Meilläki vielä paljon tekemistä talon ulkopuolella; sokkelin kunnostus, räystäslautojen maalaus valkosella, ulkokuistin maalaus loppuun valkosella jne jne mutta pikkuhilijaa pikkuhilijaa :) Kiva kuitekki ko on koko ajan jotaki tekeillä :) vaikka välillä tuntuuki, että uus talo ois tullu helpommaksi :)

Mukavaa remonttia ja suunnittelua sinnekki :)

Kohtahan mie oon kirjottanu tänne sinun blogiin meän elämäntarinan! :P ko koko ajan kommentoimassa kaikkea :D

Terkuin,
The ikkunalamppu-Satu :)

Anonyymi kirjoitti...

No höh! Kävin äsken "happihyppelyllä" etupihalla...EIHÄN tuo meän ulko-oven lasi ookkaan keltanen vaan KIRKAS!?! Miten mie nuin oikein muistin väärin!? :D Asuttu jo reilu 2v tässä talossa?! no mutta järkyttävä holvimainen se kuitekki on :D

T.Satu

Olivia kirjoitti...

Ihanaa, Satu, kun kommentoit <3 Ei täällä kovin moni edes käy, joten kaikkinainen kommentointi on erittäin tervetullutta!

Ja juu, kyllähän vähänkin vanhempi talo töitä teettää - tuntuu, että sitten kun jonain päivänä saa kaiken valmiiksi, onkin jo aika aloittaa uudelleen alusta :D Toivottavasti ei ihan...

Minulle muuten käy juuri samalla tavalla kuin sinulle, että mielikuva jostakin päivittäisestä asiasta on iskostunut tiukasti päähän ja sitten yhtäkkiä huomaa, että sehän onkin väärä! Se keltainen nyt vain tuntui ihan siltä sellaiselta kirkkoholvilasilta, eiks niin? ;)

Meilläkin tuon oven lasin piti olla huurrelasia, mutta sieltä tulikin tuollainen kuviolasi :/ Ajateltiin sitten, että matsaa kyllä sen vanhan portaikon lasioven kanssa, joten olkoon!

Ovet ja ikkunat tekevät kyllä paljon, kun ne saa kuntoon, on talo heti ryhdikkäämpi ja arvokkaampi. Mutta tietysti sokkelit, rännit ja räystäslaudat viimeistelevät koko homman. Siksi sitä varmaan jaksaa touhuta niittenkin eteen :)

Remppaintoa teillekin!