torstai 4. elokuuta 2011

Kyökistä keittiöön, osa 1

Olemme ukon kanssa kovin tyytyväisiä keittiöömme. Halusimme yksinkertaista, mutta ajatonta, eikä se saanut maksaa maltaita :) Onneksi keittiömme on suhteellisen pieni (2,7m x 3,8m), mikä varmasti edesauttoi budjetissa pysymistä. Laskimme myöhemmin, että koko keittiö kalusteineen, kodinkoneineen, valoineen, hanoineen ja välitilan laattoineen tuli maksamaan n. 7400 euroa - eli ihan vähän enemmän kuin mitä Tiivin ulko-ovet olisivat maksaneet!

Keittiössä toisella seinustalla on liesi ja vesipiste...

... kun taasen toiselta seinustalta löytyy kylmäkalusteet sekä kaappi- ja työskentelytilaa

Ikkunan eteen halusimme ruokapöydän, jonka äärellä mahtuu lukemaan aamun lehden

Keittiökalusteet ovat Sieviltä, ja vaikka aluksi mielimme valkoisia korkeakiiltoisia kalusteita, päädyimme sitten kuitenkin mattapintaisiin eikä edes ihan blankkovalkoisiin. Jotenkin vain tuntui siltä, että niitä kokovalkoisia keittiöitä on nykyisin kaikilla, joten kaipasimme lopulta jotain lämpimämpää ja omempaa omaamme :) Talohan on kuitenkin vähän vanha ja vinksallaan, joten ultramoderni keittiö olisi vain talon muusta tyylistä huomattavasti poikkeava.

Tasoiksi olisimme halunneet mieluiten kiveä, mutta päätimme ensi alkuun pärjätä laminaatilla ja vasta varojen karttuessa panostaa kivitasoihin. Tämä on osoittautunut ihan hyväksi ja meitä tyydyttäväksi ratkaisuksi, ja tasot on helppo vaihtaa niiden tultua tiensä päähän.

Välitilan laatoissa emme sen sijaan halunneet säästää, niiden vaihto kun olisi vähän työläämpää ja sotkuisempaa.

Laatat löytyivät Laattapisteen Italia-mallistosta

Itse asiassa meillä oli välitilan kohtalo pitkään auki, mietimme lasia ja rosteripintaa ja ties mitä, mutta päädyimme lopulta laattaan (vähän samasta syystä kuin aiemmin kalustoa valitessa) ja halusimme kiveä. Aluksi luulimme löytäneemme todellisen lottopotin, kun Starkilla huomasimme vaalean graniittilaatan, jonka neliöhintakin oli alle kympin. Ei muuta kuin heti mukaan muutama paketti! Vaan annas olla, kun mallasimme sitä innoissamme keittiöön... Aivan kauhea! Vaikka laatta oli kaupassa näyttänyt todella vaalealta, nyt se näytti lähes mustalta. Ja halvalta :( Ei!

Päätimme hyödyntää laatat takkahuoneessa, takan ympärillä, ja jatkoimme etsintää. Ja niinhän siinä sitten kävi, että löysimme Laattapisteen mallistosta laatan, joka vain kolahti. Ja kolahti myös lähes kymmenkertaisella hinnallaan... Onneksi välitilaa on suhteellisen vähän, joten saatoimme antaa periksi houkutukselle!

Lieden kohdalle laitoimme vähemmän huokoisen, mustan, kiillotetun laatan

Siinä sitten kuitenkin kävi niin, että laatat eivät ihan riittäneet :D Yksi jäisi uupumaan, emmekä millään halunneet ostaa uutta pakettia sen yhden takia... Minua oli alkanut mietityttämään kivipintaisen laatan puhtaanapito lieden kohdalla. Entä jos ihan vain vilkaisisimme, josko löytyisi jokin edullinen kiiltäväpintainen ja tummempi laatta lieden taakse?

Laattapisteeseen emme enää uskaltautuneet, mutta Kaakelikeskuksesta löytyi kuin ihmeen kaupalla meidän makuumme olevasta mustasta laatasta jokin näyte- tai poistopaketti, jonka saimme paljon edullisemmin! Se sopii kuin nakutettu, eikä pistä ollenkaan silmään - tai itse asiassa moni kehuu, kuinka kiva idea on ollut laittaa lieden kohdalle musta laatta ;)

Ja jotta ymmärtäisitte, miksi olemme keittiöömme niin kovin tyytyväisiä, suon teille kurkistuksen siihen keittiöön, joka väistyi tämän nykyisen paikalta (heikkohermoisimmat voivat lopettaa lukemisen tähän):

Eikö ole ihqu?! :D

Keittiöstä vielä lisää myöhemmin, nyt hyvää yötä!

4 kommenttia:

Voikukkapelto kirjoitti...

Heippa! Tosi kaunis, kompakti, toimivan oloinen ja ajaton tuli keittiöstänne! Vähän erinäköinen kuin vanha... ;D

Harmi vain, kun vanha hella ei mahtunut suunnitelmaan. Jos ette vielä heittäneet pois tai laittaneet eteenpäin, niin koko se rautainen hellankansi kannattaa säilyttää. Ovat käypää tavaraa (ja maksavat jonnin verran), jos joskus haluaa muurata johonkin vastaavan tulisijan tms. Meilläkin jouduttiin purkamaan vanha hella (peltikuoren alta paljastui kasa palanutta tiiltä), mutta tilalle tehtiin samanlainen, johon tottakai laitettiin kaikki vanhat osat...

Olivia kirjoitti...

Kiitos, Voikukkapelto :) Ja kiva, kun kävit vierailemassa blogissani!

Kompakti lienee juuri oikea sana kuvaamaan keittiötämme - siinä ei ole mitään ylimääräistä eikä sen kummempia hienouksia, mutta se toimii :) Ja onneksi voin sanoa tuosta vanhasta keittiöstä (ja etenkin tuosta kuvasta), että se on ajalta ennen minua ;D

Ja hei, kyllä se rautainen hellankansi on tallessa tuolla kellarissa, kiitos vaan vinkistä!

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa kyllä iso muutos! Ei tuo voi olla sama keittiö! Tuli paljon valosammaksi ja nykyaikasemmaksi :)
Onnittelut upeasta uuesta keittiöstä ja mukavia kokkailuja :)

T.Ikkunalamppu-Satu :)

Olivia kirjoitti...

Kiitos, Satu :) Meistäkin se tuntuu paljon isommalta ja valoisammalta, vaikka tila itse asiassa ihan vähän pienenikin! Hyviä sapuskojakin on syntynyt :)